NSB Treenihaaste

*kaupallinen yhteistyö Tikiksen kanssa*

Kuinka moni tuntee turvotusta pyhien jäljiltä, kun on tullut herkuteltua tai kenties juotua liikaa? Niin minäkin. En tehnyt uudenvuodenlupauksia minkään muun suhteen kuin sen, että pyrin olemaan positiivinen sattuipa millainen tilanne tahansa eteen.

Kuitenkin koen tarvetta huolehtia terveydestäni, jotta en sairastuisi niin helposti. Suvussani esiintyy diabetesta ja minun onneksi olen säästynyt ainakin toistaseksi siltä ja toivon mukaan säästyisin jatkossakin. Monilla lähtökohta erilaisiin uudenvuodendieetteihin ja elämäntapamuutoksiin koskevat yleensä tyytymättömyyttä omaa kehonkuvaa kohtaan. Joillain se toimii motivaattorina ja joillain ei. Joillain toimii ryhmäpaine tai joku muu asia, joka herättää tunteita tuoden motivaatiota.

Olen nykyään sinut itseni kanssa, vaikka pitkään harmittelin painonnousuani. Siksi elämäntapamuutokset ulkonäön takia, eivät ensisijaisesti motivoi minua.

Haluan kuitenki motivoida NSB:läisiä huolehtimaan terveydestään ja itsestään, joten nyt yhdessä Tikiksen kanssa haastamme teidät osallistumaan Timmi mimmi by Janni Hussi nettivalmennukseen, johon minäkin olen osallistumassa. Tulen päivittelemään pienen päiväkirjan muodossa etenemistäni täällä ja NSB:n Snapchatissa @nsbofficial . Ideana on saada kaikki kannustettua tähän mukaan ja tehdään tästä yhdestä kivat 8 viikkoa!

Nyt olisi NSB:läisille tarjolla huippuetu Tikiksen 8 viikon TimmiMimmi -valmennuksesta!

Valmennuksen normaali hinta on 79€ ja nyt te NSB:läiset saatte sen 59€ hintaan. Kampanja on voimassa vain 3 päivää lauantaihin  7.1 klo 23.59 asti!

Tässä lisätietoa valmennuksesta:
http://www.tikis.fi/timmimimmi

Tästä ostosivusta saat valmennuksen 59€ hintaan:
https://www.campwire.com/buy/a00b630a-4bfe-4da9-aad0-d2cbde56096b

Janni Hussin suunnittelema valmennus vastaa lukemattomiin asiakkaiden toiveisiin ohjelmasta, joka tähtää kiinteytymiseen. Kuka olisikaan parempi valmentaja tälle osa-alueelle, kuin vuosia fitnessmalleja luotsannut ammattilainen!

Valmennus alkaa 9.1 ja kestää 8 viikkoa. Se sisältää saliohjelman 8 viikolle, josta näet kaikki liikkeet sekä sarja- ja toistomäärät. Treeniohjelma vaihtuu 4 viikon jälkeen. Mukana on myös selkeät esimerkkivideot Jannin opastuksella. Lisäksi valmennuksessa on monipuolinen ruokavalio, jossa on paljon vaihtoehtoja.

Lähdettekö kanssani treenaamaaan?

Continue Reading

Hoito, jonka avulla menetin vyötäröstä 7cm yhdellä hoitokerralla

Ionithermie on hoito, joka on vastikään rantautunut Suomeen.

img_0856

 

”Ionithermie on Ranskassa vuonna 1978 kehitetty spa-konsepti. Menetelmän on luonut ranskalainen biokemisti Oliver Fouche. Hoidossa biokemia ja lääketiede tukevat toisiaan vastavuoroisesti. Käytettävät raaka-aineet yhdessä lihasstimulaation kanssa saavat aikaan nopeita ja näkyviä tuloksia ihon kiinteytymisessä ja näkyvän selluliitin vähentymisessä. Ensimmäiset tulokset näkyvät heti ja olo on keveä sekä raikas, iho tuntuu kimmoisammalta ja tasaisemmalta. Hoidolla on Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n antama varmistus siitä, ettei siinä käytetä aineita tai menetelmiä, jotka lukeutuisivat dopingiksi (yleisurheilussa tai fitness-lajeissa).” (Lähde: stbeauty.fi)

img_0854

Mihin hoito perustuu?

1.Laadukkaat ja tutkitusti tehokkaat raaka-aineet
2.Lämpö – edesauttaa aktiiviaineiden imeytymistä ihoon. Lämpö auttaa mikroverenkiertoa toimimaan ja ainesosia imeytymään samalla, kun se pienentää iontophoresiksen tuomaa pistelyä. Lämpö antaa hoidolle myös hemmottelevan vaikutuksen. Se edesauttaa myrkkyjen poistumista kehossa (vrt. sauna). Ionithermie käyttää hyväkseen lämpiävää luonnonmineraalia eli kalsiumsulfaattia. Kun kalsiumsulfaattia sekoitetaan veteen, syntyy luonnollinen reaktio, joka tuottaa happea ja lämpöä.
3.Merilevä ja luonnon savi – puhdistaa ja tuo mineraaleja sekä iholle että kudokseen. Savi on tunnettu sen kuona-aineita ja nestettä imevistä ominaisuuksistaan. Se stimuloi aineenvaihduntaa, auttaa poistamaan myrkkyjä kehosta, puhdistaa ja hoikentaa.
4.Eteeriset öljyt – vilkastuttavat aineenvaihduntaa
5.Lihasten stimulointi – useat tehokkaat lihassupistukset, ns. passiivista liikuntaa. Sähköllä saadaan aikaan myös iontoforeesi. Koneen tekemät lihasravistelut auttavat vilkastuttamaan verenkiertoa ja lymfaratoja. Passiivinen lihastyöskentely pystyy muokkaamaan vartalon mallia ja lisäämään lihasten kiinteyttä. (Lähde: stbeauty.fi)

img_0853
Iontophoresis -tekniikalla on tehokas vaikutus

Iontophoresis on tekniikka, jossa sähkövarausta apuna käyttäen viedään lääke tai muu kemikaali ihon läpi – kuin injektio, mutta ilman neulaa. Se auttaa imeyttämään tuotteet syvälle ihoon ja stimuloi verenkiertoa sekä lymfaratoja. Vaikutukset säilyvät kehossa tunteja hoidon jälkeen.

Luonnon omat raaka-aineet guarana, muratti ja hasselpähkinä parantavat ja kiihdyttävät verenkiertoa sekä aineenvaihduntaa. Bioteknologiasta saatavia ainesosia ovat: RNA-entsyymi (polymeeri), ATP-fosfaatti (solujen uusiutuminen ja lihastyö) ja vitamiinit. ( Lähde: stbeauty.fi

Kun kuulin hoidosta ensimmäistä kertaa olin skeptinen, koska oikotietä onneen eli toisin sanoen hoikempaan vyötäröön ei ole.Sain kuitenkin mahdollisuuden kokeilla hoitoa viime keväänä Kauneuskeskus Ihanassa, jossa Sonja teki minulle Ionithermie-hoidon.

img_0858

Ensin aloitimme, sillä että kävin kyselylomakkeen läpi, missä kysyttiin terveyteen liittyviä asioita ja otettiin ennen hoitoa mitat. Sen jälkeen vartalo käytiin läpi vartalovedellä, jonka jälkeen levitettiin ensimmäiset hoitavat tuotteet. Sen jälkeen menin makuulle hoitopöydälle ja päälleni levitettiin savinaamio kääreiden päälle, johon kiinitettiin elektrodeja, joiden tarkoitus on stimuloida lihaksia.

img_0859

Lihassimulaattorin käynnistyttyä tuntui kuin vatsanpäällä olisi juossut pieniä muurahaisia, mutta omalla kohdalla hoito ei sattunut missään vaiheessa. Hoito kesti n. 30min ja aika meni todella nopeaan samalla, kun jutusteltiin Sonjan kanssa mukavia.

Hoidon päätyttyä kääreet otettiin pois ja pääsin kuivaamaan ihon pyyhkeellä, jonka jälkeen levitettiin kosteusvoide. Hoidon jälkeen suositeltiin juomaan vettä ja huomasin, että jouduin seuraavan vuorokauden aikana ramppaamaan hivenen useammin vessassa nesteiden lähdettyä liikkeelle.

img_0862

Normaalisti hoidon jälkeen kroppa hoikistuu eri alueilta 1-3 cm, mutta omalla kohdalla vyötäröllä oli niin paljon nestettä, että minulta lähti 7cm  ja olo oli seuraavana päivänä kevyempi! Oli siinä vaiheessa pakko sovittaa kaapin perukoilla olleita farkkuja, jotka olivat ennen hoitoa hivenen tiukat. Hoidon jälkeen ne sujahtivat nätisti päälle.

Hoito yhdistettynä terveeliseen ruokavalioon ja liikuntaan nopeuttaa painonpudotusta.

Hoito sopii esimerkiksi laihdutuksen tueksi tai aloittamiseksi, turvonneeseen oloon tai vatsan pömpötykseen, raskauden jälkeen palauttamaan ihon kimmoisuuden, nesteiden poistoon, urheilijoille, viimeisten senttien karistamiseen jne.

Ensimmäinen hoitokerta on kalliimpi, koska ensimmäisella kerralla menee aikaa, kun suunitellaan hoitosuunitelmaa ja käydään terveydelliset seikat läpi. Hoidon hinta saattaa tuntua kirpaisevalta, mutta jos on ollut paljon ongelmia turvotuksen tai hitaan aineenvaihdunnan kanssa suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

Tässä vielä maahantuojan video Ionithermiestä:

https://www.youtube.com/watch?v=Cdb_3FUOG68&feature=youtu.be

Lisätietoa: Ionithermie Suomi, stbeauty.fi tai kauneuskeskus IHANA

*yhteistyössä Ionithermie Suomi

Continue Reading